Vielä jotain

Eipä tätä sivustoa ketään varmastikaan enää lue, mutta jotain mietelmiä vielä kolme viikkoa kotiinpaluun jälkeen. Monet ystävät ja tutut, joihin yliopistolla on tullut törmättyä, kysyvät aina ne samat jutut: Koska olette tulleet? Millaista oli? Miltä tuntui tulla takaisin Suomeen? Eikä siinä mitään, sehän on juuri sellaista mitä itsekin haluaa tietää kun joku kaveri on ollut pitkään poissa maasta. Neljä kuukautta Koreassa olivat varmasti elämäni nopeimmat neljä kuukautta, ja sen vuoksi ei ole tuntunut hassulta olla takaisin Turussa, koska tuntuu etten täältä ole koskaan poissa ollutkaan. Mikään ei ole muuttunut täällä poissa ollessani, tavallaan se on ihan hyvä asia.

Psykologiaa opiskeleva ystäväni opetti minua Koreassa: Jos ihminen menee kauppaan ostamaan suklaata, ja edessä on liian monta laatua mistä valita, suurimmassa osassa tapauksista hän ei osta mitään. Vähän sama juttu minulla, kun kaverit kysyvät millaista Koreassa oli. Vaikea luonnehtia tuota vaihtariaikaa mitenkään lyhyesti, mikä sitten johtaa siihen, ettei osaa kertoa yhtään mitään. Ihan kivaahan siellä oli!

On tietenkin tosi kivaa olla taas kotona, omassa kodissa, jossa pystyy tekemään juuri sellaista ruokaa kun haluaa. Ja nähdä kavereita! Tämä tammikuu on tuntunut melkein uudelta fuksisyksyltä kun on ollut niin paljon sosiaalisia velvoitteita, mahtavaa. Olen käynyt jopa Börsissä, ensimmäistä kertaa sen melkein neljän vuoden aikana kun Turussa olen asunut. Lisäksi olin eilen poliittisen historian tentissä todella pitkästä aikaa, viimeinkin on jotain oikeita juttuja mitä opiskella.

Viime vuonna reissasimme Korean lisäksi Japanissa, Malesiassa, Thaimaassa ja Singaporessa, lisäksi pääsimme vähän haistelemaan Pohjois-Koreaa, Hongkongia sekä Taiwania. Tästä vuodesta saattaa taloudellisista syistä tulla välivuosi, mutta sen jälkeen olen harkinnut jopa lähteväni vaihtoon uudestaan, tällä kertaa Etelä-Amerikkaan. Se on ollut sellainen unelma mulla jo pitkään. Toisaalta juttuja, joita tänä vuonna aion tehdä ovat:
1 jatkaa juoksemista, joko parantaa puolimaratonin aikaa tai sitten alkaa harjoittelemaan pidemmälle matkalle
2 mennä paikan päälle seuraavan Ranskan avoimia, tai toisin sanoen Roland Garros-turnausta. Tennis yksi maailman hienoimmista katsojalajeista, ehdottomasti.
3 saada filosofian appro vihdoinkin valmiiksi

Nyt Ben Johnson viimein hiljenee. Kiitti kaikille jotka ovat jaksaneet lukea :)

T

Loppusanoja

Kirjoittelen näitä rivejä kaukana Koreasta, Pieksämäellä. Seikkailumme niemimaalla päättyi ja Suomeen saavuimme Thaimaan mutkauksen jälkeen männä perjantaina.

Neljän kuukauden Koreassa oleskelun viimeisellä viikoilla otin lopulta itseäni niskasta kiinni ja suuntasin Soulin olympiastadionille. Urheiluhistorian yhteen suurista pyhätöistä, jossa reilu kahdeksantoista vuotta sitten luotiin kehys minun ja Tiinan yhteiselle Koreanmatkalle. Ben Johnson kruunattiin hämmästyttävän maailmanennätysjuoksun jälkeen sadan metrin pikajuoksun olympiavoittajaksi Carl Lewisin jäädessä jälleen kerran jälkeen ihmisenigmasta. Lewisin kateus ja yhdysvaltalaisten arvovalta kansainvälisessä urheilupolitiikassa tosin riisti aikamme suurimmalta yleisurheilijalta hänen uransa kirkkaimman kruunun (näinhän BJ on itse asian muotoillut ja miksemme häntä uskoisi). Lewis itsehän oli puhdas ja kirkasotsainen urheilijanuorukainen, joka ei koskaan kiellettyihin menetelmiin tarttunut.

Soulin olympiastadion on ristiriitainen paikka. Toisaalta juoksurata itse on todisteena aikamme suurimmasta urheilusaavutuksesta mutta stadionin vierellä olevaan marmorilaattaan on uurrettu kabinettien sankareiden saavutus; Carl Lewisin nimi ja voittoaika 9,92. Uljuus ja häpeä rinta rinnan. Näky suorastaan mykisti, matkamme kliimaksi oli siinä. Soulin henki kaiverrettuna marmoriin. Suuret asiat maan historiassa on usein verhottu ulkovaltojen luomaan kuoreen. Maailmalla nähdään Etelä-Koreasta aivan erilainen kuva mikä välittyy maan rajojen sisäpuolelle.

Ben Johnson alkaa pikkuhiljaa vaikenemaan. Valokuvia tullaan vielä lisäämään, ja Tiina kirjoittanee selväjärkisemmät loppusanat. Itse jään puimaan nyrkkiä C. Lewisille ja korealaisten kansallista psyykettä manipuloiville ulkomaalaisille. Muistojani Ben Johnsonista ja syksystä 2006 Etelä-Koreassa ne eivät vie.

A

Thaimaan kuvia

Aatonaattoa

Hyvan joulun toivotukset kaikille lukijoillemme jo nain aatonaattona! Viimeisten Koreassa vietettyjen unettomien oiden jalkeen olemme paasseet jalkautumaan Koh Changille, Thaimaan itaosiin. Saari on lahella Kambodzan rajaa, puolisen tunnin laivamatkan paasta manner-Thaimaan rannikolta. Alue vaikuttaa todella lupaavalta varsinaisesta ruotsalais-invaasiosta huolimatta. Olemme nyt ehtineet kiertelemaan puolisen tuntia mokimme laheisella kylalla ja yhta viinalta haiskahtavaa saksalaispariskuntaa lukematta olemme kuulleet kaytannossa ainoastaan ruotsia. Javlar!

Paasin muuten sittenkin sinne P-Korean rajalle, sopivasti viimeisena paivanani niemimaalla. Harmi vain kun kapsakeissa ei ollut yhtaan tilaa ja pullo pohjoiskorealaista vodkahtavaa ainetta jai ostamatta. Vaikka missasin ilmaisen reissun niin omalla kiertueellani bonuksena oli toukokuussa Etela-Koreaan loikannut pohjoiskorealainen sotilas joka kertoi elamasta pohjoisen puolella.

Nyt suuntaamme syomaan ja ostamaan sopivat helle-lapsyt. Fantasy -transferitkin sain tehtya joten illalla voi hyvalla omatunnolla menna katsomaan paivapelia. Viereinen kuppila naytti mainostavan Valioliigaa Big Screenilla.

A

Väsymystä

Eiliset parin kaverin läksiäiset ja toiseksi viimeisen illan juhlinnat jatkuivat aamukuuteen. Lähdimme baarista Noribangiin, joka suorasti käännettynä tarkoittaa lauluhuonetta - karaoketa, siis. Korealainen karaoke eroaa suomalaisesta siinä, että seurueet saavat itselleen oman huoneen jossa laulaa, karaoketa lauletaan siis ystäville eikä suomalaiseen tapaan suuremmalle yleisölle. Aamuyöstä suorastaan taistelimme siitä, kuka saa pitää mikrofonia (minä, Mariette, Yerim, Nico, Bobby, Thomas, Rodney, Nuna, Professori ja Jo). Top 3 eiliset esitykset oman arvioni mukaan olivat Bohemian Rhapsody (!), Girls Just Wanna Have Fun sekä yllättäjänä Bon Jovin Bed Of Roses.

Kiitti kaverit ja hei hei Hannalle! Nyt menemme syömään viimeiset sushit Koreassa.

10 päivän päästä ollaan jo kotona

Kirjoitanpa minäkin viimeisen viikon tunnelmista. Meillä on enää kaksi kokonaista päivää Koreassa jäljellä, sillä perjantaina lähdemme jo aamusta kohti Bangkokia. Thaimaan suunnitelmia olemmekin vähän jo koittaneet miettiä ja nyt vaikuttaa siltä, että ensimmäiseksi yöksi koitamme ehtiä Tramille, Bangkokista noin viisi tuntia bussilla itään. Siitä seuraavat kolme yötä vietämme Koh Changilla, josta meillä on jo varattuna bungalow. Ellemme sen jälkeen päätä käydä pikaisesti Kambodzan puolella, olemme luultavasti kaksi viimeistä yötä Bangkokissa - olisi ihan mukavaa päästäkin tekemään vähän ostoksia, sillä kaikki tuliaiset/joululahjat on vielä ostamatta. Joka tapauksessa perjantaina 29.12 lähdemme täältä klo 00.10 paikallista aikaa kohti Tukholmaa, ja aikaerosta johtuen olemme samana päivänä klo 10.35 paikallista aikaa Helsingissä. Vielä tuntuu tosi vaikealta hahmottaa, että todellakin kymmenen päivän kuluttua olemme kotona. Kulunutta ehkä sanoa, että vaihdossa aika kuluu nopeasti, mutta se todella kuluu.

Jouluaattoa aiomme juhlia skandinaavisin voimin neljän ruotsalaisen vaihtarikaverimme kanssa: ohjelmassa alustavasti ainakin cocktaileja rannalla sekä yhdet joululahjat jokaiselle! Ehkä innostumme ratsastamaan norsuilla, kuka tietää. Sofi ja Nils ovat Jöngköpingista ja Sara ja Patrik Luleåsta (Luulajasta?). Heihin olen itse asiassa tutustunut vasta viimeisen parin kuukauden aikana täällä, mutta oli hauska yhteensattuma kuulla että olemme samalla saarella samaan aikaan ja uskon, että joulusta tulee tosi hieno.

Mitä vielä pitää tehdä ennen lähtöä Koreasta? Monia käytännön asioita ainakin, kuten muistaa käydä sulkemassa korealainen pankkitili, lähettämässä iso pahvilaatikollinen vaatteita ja muita roinaa kotiin mitä Thaimaassa emme tarvitse ja jotka matkalaukuissamme olisivat ylipainoa, etsiä kaupoista hyviä syömäpuikkoja kotiin vietäväksi, käydä kyselemässä kurssiarvosanoja ja niin edelleen. Edelleen on monta paikkaa käymättä, jonne montaa kertaa kavereiden kanssa piti lähteä, mutta nyt on jo liian myöhäistä. Itse olisin halunnut päästä vaeltelemaan vuorille enemmän, lähteä Korean historialliseen pääkaupunkiin Gwangjuun, käydä katsomassa korealaista baseball- tai koripallopeliä - edes sitä hiton koiranlihaa emme vielä ole "ehtineet" maistaa. Harmittaa, että se Pohjois-Korea jäi näkemättä. Se kaatui loppupeleissä moneenkin asiaan, mutta pääasiassa siihen, että Pohjois-Korea teki ydinkokeensa juuri niihin aikoihin kun se matka olisi pitänyt varata. Ainakin täällä päässä sitä asiaa puitiin siihen malliin, että jossain vaiheessa spekuloimme jo sillä, pitääkö meidän lähteä kotiin täältä aikaisemmin Yhdysvaltojen hyökkäystä pakoon. Myöskin Kiina jäi väliin, vaikka alunperin sen piti olla meidän ykkösmatkustuskohteemme Japanin sijaan.

Ehkä se tärkein juttu viimeisellä viikolla on kuitenkin yhteystietojen kerääminen kaikilta niiltä monilta ystäviltä, joita kotona tulee kaipaamaan. Maiju tässä taannoin antoikin palautetta, että eikö teillä ole kavereita siellä kun ette koskaan mainitse niitä mitenkään. No, onhan meillä! Arvioisin että niistä noin 60 vaihtarista, jonka verran meitä on tänä lukukautena täällä ollut, noin 20 kanssa tulen varmasti olemaan tekemisissä Suomestakin käsin, ja tästä kahdestakymmenestä noin puolet uskon tapaavani vielä jossain päin maailmaa myöhemmin. Jo nyt tiedän, että ainakin kämppikseni Mariette sekä ruotsalaiset Hanna, Sofi ja Nils sekä amerikkalainen Jeremy tulevat käymään Turussa kevään ja kesän aikana, Jo'n, Ilonan, Jorgen, Mikon ja Annan nään toivottavasti muualla. Olemme suunnitelleet myös kahta suurempaa re-unionia, ensimmäistä jonnekin päin Eurooppaa ensi syksyksi ja toista Las Vegasiin sitä seuraavana kesänä :) Vaihtarikavereiden lisäksi on laskettava mukaan vielä korealaiset kaverit sekä maisterikoululaiset, joiden kanssa kävimme samoja luentoja. Olisikin mukavaa saada jonain päivänä Turkuun vieraita Kamerunista, Indonesiasta, Nepalista tai vaikka Intiasta, tai mikä vielä parempaa, lähteä itse vierailemaan heidän kotikonnuillaan.

Odotin muuten oppivani Korean kieltä paremmin, mutta niin ei käynyt. Harmittaa lisäksi se, että en pysty jatkamaan korean opintoja ainakaan yliopiston kielikeskuksen tarjonnan puitteissa.

T

Viimeinen viikko

Aika on kulunut varsinkin viime viikkoina varsinaisesti hujahtaen, olemme havahtuneet ajatukseen etta neljan yon perasta jatamme jo rakkaan niemimaamme taakse. Harmittavaa sinansa, etta kaikilla muilla viimeinen viikko on taytetty tenteilla ja muilla vastaavilla inhottavuuksilla kun taas itsellani viimeinen mokoma oli jo manna perjantaina. Seuraa ei siis juuri kenestakaan saa mihinkaan.

Olen vielakin katkera sairastumisestani ja ilmaisen reissun P-Korean rajalle missaamisesta. Varasimme tosin Tiinan kamppiksen kanssa (joka myoskaan ei rajalla ole kaynyt) tiistaille oman matkan. Ottaen huomioon etta kyseessa olen mina, ei tullut juurikaan yllatyksena etta meille eilen ilmoitettiin jotta ei onnistu, koko tiistai on varattu joukkojen treenaamiseen. Tanaan menen noyrana kv. toimistolle ja anelen jospa he voisivat yrittaa varata puhelimitse minulle paikan keskiviikon tai torstain rajakiertueelle. Saas nahda.

Viimeinen viikko on muutenkin tarkoitus viettaa lahinna Soulissa, asuntolalla kun on aikaa saanut viettaa syksyn aikana aivan tarpeeksi. Soulia kauemmaksi taas ei oikein enaa olisi tarmoa lahtea. Lauantaina kavin jo Olympiastadionilla (siita myohemmin) ja myos Kimchi-museossa, viela ainakin Korean kansallismuseo ja Sotamuseo ovat to do -listalla. Museoista siis. Naapurikylan iso ja hieno kylpylakin kiinnostelisi mutta se puolestaan on mennaan-jos-jaa-aikaa -listalla.

A